Syyseloa

Jos joku on kerennyt miettimään, että mitä me täällä nykyään tehdään, niin pääasiassa ollaan näin:




Ollaanhan me todellisuudessa toki paljon muutakin puuhattu. Uusimpana aluevaltauksena mm. sienestys, joka on hirvikärpäskammoiselle ja sieniä lautasella karttavalle vähän kummaa puuhaa.
Jos unohtaa ne inhoittavat oliot, joita on mahdoton unohtaa, niin sienien etsiminen on aika mukavaa. En tosin ymmärrä miksi ihmiset vouhottaa kanttarelleista niin paljon. Nehän on kirkkaankeltaisia ja aina aika siistejä vaikka suoraan syötäväksi. On jännittävämpää etsiä jotain pientä ja metsänväristä joka piiloutuu ja löytyessään paljastuu jo matojen valloittamaksi asunnoksi.

Ollaan myöskin hieman keretty treenaamaan (sitten helmikuun, jolloin viimeinen päivitys taitaa olla tehty) molempien nokkien kanssa. Karma on treeneissä toisinaan jopa ihastuttavan tyyni. Ei hauku eikä hosu, vaan liikkuu paljon selkeämmin ja varmemmin.
Käytiinkin sitten Lägin Pihacupissa katsomassa, josko jotain olisi tarttunut aivoihin myös kotikentältä poistuttaessa. Jo laittaessani Karman lähtöön istahtamaan kuulin miten korvien välistä lensi sokka pois. Kontaktit loikittiin lujaa ja pitkälle ja vihlova vinkuva haukku jatkui luultavasti läpi radan.
Varmasti omassa ohjaamisessakin tapahtuu aina jotain hyvin kehnoa sillä hetkellä, kun ensimmäinen virhe sattuu, mutta alan epäillä, että josko tuosta koirasta ei välttämättä hermojensa kanssa vaan ole kisaamaan.
Eihän kaikista ihmisistäkään ole.

Tiedä sitä. Asetan uusia toiveita ongelmanuorelle nimeltä Louhi. Se kun on ainakin pelottomampi tapaus (tosin jos tavat ei muutu niin kisoissa ei meitä näy kuitenkaan, kun kuonokopan käyttö on kiellettyä), joten epäilisin sen kisahermojenkin olevan paljolti paremmat.
Onneksi niillä ajatuksilla ei ole kiire, sillä ollaan hyvin hyvin hyvin alkumatkassa vielä alkeistreeninkin kanssa. Eiköhän sitä kerkeä, vaikka vähän odottaisikin että se kasvaa ja viisastuu.

Eipä muuta.

Nappisilmän muuttopäivä

Aurinko ei paista, mutta muuten aamu on iloinen. Sain ystäväni Hiiren kiinni. Ne viheliäiset pikku otukset mekkaloivat niin paljon öisin, ettei mie ja Karma saada nukutuksi. Muuten pitäisin kaikki harmaat pikku pallerot täällä mielelläni läpi talven, mutta en ole vielä keksinyt miten niiden sisäsiistiksi kouluttaminen käy. Olenkin siis suosiolla ottanut käyttöön tuollaisen loukun, joka nappaa hiiret niitä vahingoittamatta.
Tänään kuulinkin kaapin takaa pienen kolahduksen, joka tarkoitti sitä, että hiiriherra (tai neiti, mutta kuvittelen tuolle mielummin silinterin päähän) tassutteli häkkiin kiltisti muuttovalmiina.
Olen kuullut, että hiiri pitäisi viedä useiden (olisko 3-5km) kilometrien päähän, jotta ne eivät palaa takaisin. En kuitenkaan halua olla turhan ankara ja viedä pieniä keskelle metsää kuin Hannuja ja Kerttuja konsanaan. Siksi päätinkin viedä otuksen naapurin iloksi. Naapuria kun ei vielä ole kertaakaan talven aikana näkynyt, saa hiiri varmaan rauhassa vietellä pimeitä talvi-iltojaan mikäli koko paikkaa ei ole kyllästetty myrkyillä. Tämän vaihtoehdon unohdan mieluusti.

Kuvan etualalla oleva juttu on tietenkin hiiren vesikuppi, jonka se kaatoi kiireissään.

Nimistä ja muuta

Täällä ollaan edelleen pikkumökin hyvässä lämpimässä turvassa. Vaikka on välillä kylmäkin, epäilen, että miulla on paljon lämpimämpi täällä kuin pinotuissa taloissa kaupungissa.
Onneksi sänkyä ja mieltä lämmittää muutamat pitkät, luiset ja karvaiset jalkaparit joiden jatkona on lisää luita ja pitkiä nokkia. On myös mukavaa, että seurana on nykyään myös Louhi joka ei pelkää jalkoja kuten Karma. Se nukkuu tiiviisti jalkojen päällä vaikka niitä kuinka heiluttelisi (eli vaikka kuinka yrittäisi potkia ja tuuppia kyseistä nokkaa pois sängystä. Onkohan niissä jotain liimaa joka mahdollistaa tuon uskomattoman pitävän nojailun paikassa kuin paikassa?), Karma kun lähtee jo pelkästä varpaan heilahduksesta sohvalle säikähtäneenä nukkumaan.
Karma on muuten toki oikein hyvä lämmitysolio. Se asettuu ihan kylkeen kiinni ja venyttää itsensä yön aikana niin pitkäksi kuin pystyy, joten miun pituuden huomioonottaen se lämmittää miut takkusista Louheen asti. <3>Muuten nukun ja liikun vapaasti sängyssä miten haluan koirista huolimatta, mutta koska Karma häiriintyy myös ihmisten hengittäessä hänen herkkiä rinsessakorviansa kohti, joudun tarkkailemaan unissani nokkani suuntaa. Tästä saattaa myös johtua ajoittaiset niskakivut, sillä on helpompi vääntää niska väkkyrään kuin herättää unenhajuista, tyytyväistä pitkänokkaa hönkimällä ilmaa sinnepäin.

Karman tapohin ja luonteeseen on muutenkin jo niin tottunut, että se tuntuu vain pieneltä somalta varjolta joka tepastelee vieressä varovaisin pyöreiden silmiensä kanssa. Louhi on vasta pikkuhiljaa tullut tutummaksi ja olenkin varma, että se on mielessään enemmän pieni, kiusallinen, riiviömäinen ja terävä lohikäärme, kuin koira. Mutta näitähän on nähty. Äipän Marilynkin on selkeästi venyttelevä, ihmisistä piittaamaton (jollei se satu saamaan ihmisistä itse mielihyvää) kissa, huolimatta sen toisinaan heräävistä terrierinvaistoista. Ikkunalaudalla makoilu ja talipallon tuijottelu etenkin vahvistavat mielipiteeni...
Mutta ehkäpä nimi tosiaan on enne. Karma on pieni ja hyväntahtoinen, sellainen kuin Karmat parhaimmillaan ovatkin. Louhi on ilkeä pohjanakka jota ei pal muiden mielipiteet kiinnosta.
Ja edelleen, Marilyn? Blondi, kaunis nainen joka liihottelee karvahelmat hulmuten metsän tuulessa eteenpäin.

Ensi kerralla mietin elukan nimeä vielä tarkemmin.
ps. tosin pakko myöntää, että noita Lohjakodin koiriakin on vähän ikävä. Marilyniä siksi, että täällä mellastaa lämpöä kaipaava hiirilauma. Pidän niistä tavallaan. Ne on sieviä, ruskeita nappisilmäisiä pikkuotuksia. Sopisivat tänne oikein hyvin jolleivat olisi niin sotkuisia. Joku voisi väittää että ne sopisivat juuri tänne siksi että ovat niin sotkuisia. Hankinkin yhden sellaisen hiirenloukun joka nappaa hiiret elävänä. Hiiret vaan tassuttelevat loukkuun häkkiin, jossa ne sitten kannan monen kilometrin päähän löytämään uuden kodin. Ainakin niin kuvittelin, mutta harmikseni huomasin, että ollessani kotoa pois monta päivää juuri silloin ne olivat päättäneet kaksin kappalein lukittautua häkkiinsä ja paniikissa pyristellessään kuolleet sinne.On kummallista, että vaikka täällä on kaksi koiraa voin istua lattialla ja tuijotella samalla hiiren toimintaa samassa huoneessa. Nokat kuorsaavat ja välillä molempien korvat ja kuonot heräävät ihmettelemään hetkeksi mistä rapina kuuluu sen kummemmin innostumatta.Karma haistelee myöhemmin hetken kiinnostuneena hiiren jälkiä, muttei millääntapaa enempi innostuen. Marilyn olisi istunut jo nälkäkuolemaan asti kaapin edessä järkkymättömällä tahdollaan odottamassa, että se hiiri vielä tulla tupsahtaa paikalle.
Kleon järkkymätön jämähtenäisyys taas on niin oma lukunsa, että pitää toivottaa sille vain hyvin myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut maailman tärkeimmälle pienelle takkupallolle. <3

Mökkihöperöt

Taaspa on kulunut paljon aikaa. Ja paljon on tapahtunut juttujakin. 
Muutin kesällä mukavaan kaksioon jossa oli raidallinen seinä ja violetit keittiönkaapit. Viihdyttiin siellä oikein mainiosti, jos vain sulki mielestä sen faktan, että joka seinän takana elää tuntemattomia ihmisiä jotka hakkaavat seinään kuullessaan mielestään liikaa meteliä. 

Pakko myöntää, että varmasti ihan aiheestakin niitä vitutti, sillä Louhen tultua aloitin nopeasti työt jossa saatoin olla kymmenenkin tuntia poissa, ja matkat laskettuna mukaan siitä tuli helposti 11h. Vaikka Sarkku kävikin ulkoiluttamassa koirat päivällä oli se kuitenkin liikaa pennulle. 
Karma oli tottunut hyvin yksinoloon, mutta Louhen stressaaminen sai senkin ilmeisesti kauhistumaan joten jätettiin siihen asuntoon syöty keittiönovi ja irti revityt roskiskaapit.
Eikä naapurit varmasti enää koskaan halua koiria naapuriinsa. Vuokranantajalta tosin kuulin, ettei ne haluaisi naapureita ollenkaan, sillä kukaan ihminen maailmassa ei ole riittävän hiljainen ja hyvätapainen.

Vuokra-asuntoja selatessani löysin muutamia pieniä somia mummonmökkejä. Aluksi tutkin niitä Maikkimaisen hölmöllä muutenvaaninnolla, mutta pian rupesin miettimään, että mikä meitä oikeasti muka estäisi muuttamasta pois kerrostalosta?

Joten tänään heräsin pienestä punaisesta mökistä tyytyväisenä jo kahdeksalta. Pihalla kasvaa kolme (tai ehkä neljä, pihatutkiminen on vielä kesken) vanhaa omenapuuta ja mökin keskellä on vanha leivinuuni. Sen päällä asuu varmasti pieniä tonttuja. Kuten myös pienessä puusaunassani jota en ole vielä kerennyt kokeilemaankaan. 

Naapureita ei tosiaan ole lähimailla. Muutama mökki kyllä, mutta niiden asukkaat kuulemma lähtevät talviunille kaupunkeihin.
Aika moni on ihmetellyt ja todennut, ettei uskaltaisi niin metsään asumaan. Mutta enemmän miuta ahdistaa kävellä iltalenkkejä pimeässä kaupungissa, jossa joka nurkan takana on toinen toistaan vinksahtaneempia ihmisiä. Täällä törmään todennäköisesti vain oraviin, peuroihin ja hirviin. 

Sitäpaitsi jos tekee mieli hakata naula seinään, voin tehdä sen katsomatta kelloa. Ja jokaisen pitäisi saada hakata naula seinään juuri silloin kun haluaa. 

Äitiyslomalainen

Eilen meille kotiutui pienen pieni rääpäle nimeltään Salamantelin Fantasia eli Louhi. Oon ottanut kolme päivää äitiyslomaakin. :)  Jännitti aika paljon mennä hakemaan se kotiin, ja vielä enempi se, että miten Karma suhtautuu uuteen tulokkaaseen. Aluksi Karma oli vähän epäileväinen pennun suhteen, mutta nyt niitä voi pitää samassa tilassa. Ainoastaan toisinaan pitää komentaa kaksikkoa, kun ne tunkevat vesikupille samaan aikaan ja se menee Karman sietokyvyn ylitse. Varmaan siksi, että Louhi asettelee molemmat etutassunsa tukevasti vesikupin pohjalle ennenkuin aloittaa juomaan. En miekään sitä Karmana kestäisi. :P

Yön pikkuinen nukkui Minnalta ja Jarilta lainatussa häkissä jonka viereen hellyin siirtämään patjani. Hetken se vinkui, mutta valojen sammuessa se tuhahti ja oli ihan hiljaa aamu seitsemään asti. 

Se on kyllä ihan eri tyyppinen, kuin Karma. Eilen söin leipää sohvalla, ja mokoma tunki nenäänsä turhan innokkaasti sitä kohti. Työnsin sen kauemmas ja sain vastaukseksi ärhäkkää murinaa ja kärinää. Ja tänään neidin eteen kaatui tuommoinen kompostin aitaverkko rämähtäen, ja tuo ei tuntunut edes huomaavan koko asiaa. "Ahha. Mikäs se siihen tupsahti?"

Nyt en malta enempää, vaikka Louhi onkin nukahtanut takan eteen viileämmälle kaakelilattialle sitä tuijottaa silti paljon mielummin kuin koneen näyttöä. :)

Juhannuskilpailut

Oltiin taas Tuorlassa kilpailemassa Juhannuksena. Ensimmäiset kakkosluokan startit, enkä voi kovin paljoa hurrata jälkeenpäin..

Ensimmäinen rata oli oikeastaan todella hyvä, mutta jotain noille kontakteille on nyt tehtävä. Puomin alastulolta se tuli reippahasti alas kauan ennen kontaktipintaa.. Muuten sujui kaikki ihan suunnitelmien mukaan. Oltiinkin loppuenlopuksi neljänsiä, tuloksella 5. Mutta sehän ei riitä.

Toinen rata perjantailta olikin sitten meidän historian hirvein. Alku meni jo ihan ketuiksi, kun jätin Karman selän taakse ja se livahti kolmannella esteellä väärälle puolelle miuta. Siitä oli hankala ohjata enää oikeaan suuntaan, joten kielto.  Radan keskivaiheilla oli renkaalta suoraan pituus, jolta olisi pitänyt kääntyä tulosuuntaan hypylle.  Tiedostin kyllä nurmikentän liukkauden, mutta pituudelle jarrutus tapahtui kuitenkin liian myöhään ja nokka kupsahti kyljelleen alastullessaan. Siitä taisi tulla kieltoa ja aikaa, kun jäin ihmettelemään, että eihän siihen vaan sattunut. 
Sitten vielä huono vippausyritys, eli kielto. Ja loppuradalla tais vielä meidän juoksulinjat pelottavasti kohdata niin, että viimeiselläkin esteellä oli jotain lähestymisongelmasähläystä. Tulos oli siis 20. 
Onneksi sitä ei kauaksi aikaa tarttenut jäädä miettimään, sillä siirryin Loimaalle juhannuksen raivokkaaseen viettoon. Söin nimittäin niin possuna, että nukahdin jo alkuillasta enkä sitten herättyä jaksanut enää mitään touhuta. :)

Sunnuntaina startattiin yhden lähdön verran. Kuvittelin jättäneeni Karman lähtöön ihan hyvälle paikalle. Näin sen parin esteen yli, josta sen menin vastaanottamaan. Kuitenkin se lähti ihme kaarrokseen ja ohitti näin ensimmäiseen esteen kokonaan. Sen jälkeen varmaankin taisi taas kontaktivirhe tulla A:lta, tai ei se siihen ainakaan oikein pysähtynyt. Keskirata sujui hyvin. Erityisen tyytyväinen oon siihen, että vaikka kuinka valsseja koitan aina vältelläkin, niin nyt ennakoin ne huolella ja Karma kääntyi ihanan Karmamaisen pienillä ja näppärillä käännöksillä oikeisiin suuntiin. Jee. 
Sitten tulikin pari rimaa alas ja ärsytys kasvoi. Sen päälle puomilta taas törkyinen alasmenokontakti, jolle päätettiinkin rata palautettuani sen oikeaan paikkaan.

Mutta tulipahan kisattua kakkosissa. :)

Nyt keskitytään hetki työntekoon, kontaktitreeniin ja pentujännitykseen.. 

 

Vielä lisäystä juhannuskisoihin.. Löysin Irene Vinhalta kuvat, joka kertoo varmaan jotain meidän kontakteista. Tässä siis keinun alastulo. Ja tässä sunnuntailta puomin alastulo... Kontaktiosahan on sininen, jota ei vielä kuvassa edes näy.

Apua.

Kakkosiin!

Tulihan se vihdoin sieltä. Nollavoitto ja siirtyminen kakkosiin. (: 
Lähellä tosin oli, että vitonen olisi siltäkin radalta tullut, sillä heti radan alussa oli hankala hypyltä puomille menokulma ja jarrutin Karmaa ihan liian vähän jolloin se laskeutui hypyltä suoraan miun jalkoja päin. En kerennyt tuomarin kättä katsomaan (enkä halunnutkaan), joten en loppurataa tehdessä ollut varma tuliko kosketusvirhettä vai ei. Palkintojenjaossa tuomari hymähtikin, että käsi kyllä kokoajan meinasi nousta. Onneksi ei kuitenkaan. :) Aikakin oli melko huimat -16,7

Nyt siis kakkosluokan kisoihin ilmottautumaan. 

Tiistaina jäi treenit väliin, sillä koulun loppuminen huomenna tuo jonkinnäköistä kiirettä. Tiistaiksi oltiin vuokrattu luokan kanssa mökki Teijosta meren rannalta, jossa yövyttiin koko porukka opettajien kera. Ihan älyttömän hauska reissu, vaikka aika usein ahdistaakin Muurlan loppuminen ja tieto siitä, ettei ihmisiä näe niin usein kun pitäisi. Karmakin pääsi mukaan mökkeilemään ja välillä sillä oli kauhea stressi ihmisjoukon vahtimisessa ja epäilemisessä. Hirveästi se on kuitenkin aikuistunut ja rohkaistunut, sillä kouluun tullessa se oli kaikista uusista ihmisistä ja ihmisjoukoista hyvin hermostunut. Nyt se jo kiertelee ihmettelemässä ihmisiä ja nuuskimassa lisää tietoa. 

Loppuun vielä pari kuvaa matkustavasta otuksesta. Selkeästi autoilukin on vähän epäilyttävää. Etenkin, jos tilaa on hyvin vähän.